Ohjeita

OHJE TONTTIJOHDON HUUHTELUUN

Vesijohtoveden hygieeninen laatu saattaa heikentyä, jos vesi seisoo pitkään putkistossa. Tällainen tilanne saattaa syntyä, jos jotakin vesijohtoverkoston osaa ei käytetä pitkään aikaan. Näin voi käydä helposti esimerkiksi kesämökeillä/vapaa-ajanasunnoilla.

Vain kesäkäytössä olevalle mökille keväällä tultaessa on aina suositeltavaa huuhdella kiinteistön vesijohdon tonttijohto, jotta varmistutaan putkistossa talven ajan seisseen veden vaihtumisesta ja käyttöveden hygieenisestä laadusta. Samoin tonttijohdon huuhtelua suositellaan aina kun vesi on seisonut putkistossa pidempään käyttämättä tai siinä esiintyy ummehtunutta hajua tai makua. Huuhtelu tapahtuu juoksuttamalla riittävästi vettä kiinteistön vesipisteistä. Jos kiinteistö on liittynyt myös paineviemäriin, voi huuhteluveden huoletta johtaa viemäriin, samalla myös paineviemäri saa huuhtelua. Jos taas kiinteistöllä on kiinteistökohtainen jätevesijärjestelmä esim. umpisäiliö, kannattaa huuhteluvedet johtaa tarvittaessa ulos.


Taulukon 1. perusteella voi laskea arvion oman kiinteistön vesijohdon huuhteluvesimäärän tarpeesta. Yleisin tonttijohdon koko on 40 mm.

Taulukko 1. Erikokoisiin putkiin mahtuva vesimäärä.

PutkikokoVesimäärä putkessa / 1 metri putkeaVesimäärä putkessa / 100 metriä putkea
32 mm0,5 litraa0,05 m3
40 mm1,0 litraa0,10 m3
50 mm1,5 litraa0,15 m3
63 mm2,4 litraa0,24 m3
   

Esimerkki:

Kiinteistöllä A on 40 mm kokoista vesijohdon tonttijohtoa 200 m. Vesijohdon keväthuuhtelussa halutaan putkessa olevan veden vaihtuvan kahdesti.

Tarvittava vesimäärä on:

1,0 litraa/m * 200 m x 2 = 400 litraa eli 0,4 m3

Kustannuksena puhtaan veden osalta esimerkiksi 2,5 €/m3 veden hinnalla:

0,4 m3 x 2,5 €/m3 = 1,0 €

kiinteistöillä, joilla on käytössä myös jätevesi, esimerkiksi 2,5 €/m3 puhtaan veden hinnalla ja 3,5 €/m3 jäteveden hinnalla

0,4 m3 x 6,0 €/m3 = 2,40 €

Normaalisti yhdestä hanasta tulee vettä n. 10 l /min, jolloin 400 litran huuhtominen yhden hanan kautta kestää n. 40 min!

OHJE TONTTIJOHDON HUUHTELUUN